Yksi hävitty käsi saattoi vastata keskivertosuomalaisen kymmenen vuoden palkkaa – Jens Kyllönen
Pokeripelaaja Jens Kyllönen kertoo uudessa dokumenttisarjassa ensi kertaa avoimesti rahasummista, joissa hänen pelinsä huippuvuosina pyörivät. Normaalin pelipäivän vaihtelu saattoi olla jopa 200 000 euroa, ja pahimmillaan Kyllönen onnistui häviämään miljoonan vain muutamassa tunnissa.
Kun Jens Kyllöseltä kysyttiin lapsena, että mikä hänestä tulisi isona, vastasi Kyllönen empimättä: ”Miljonääri.” Tuo tavoite kävi toteen lähes yhdessä yössä, kun pokerimaailman teinisensaatio voitti vain 19-vuotiaana EPT Kööpenhamina -pokeriturnauksen 2009, kuitaten voitostaan 1,12 miljoonaa dollaria. Kyllönen, nyt 32, nousi pokerimiljonääriksi ilman alkupääomaa. Hän aloitti pelaamisen aluksi ilmaisturnauksista, joista hän nosti vähitellen tasojaan pelikassan kasvaessa. Lopulta nuo tasot olivat niin kovia, että yksittäinen pokerikäsi saattoi vastata keskivertosuomalaisen kymmenen vuoden palkkaa.
– Suurin pelaamani yksittäinen potti oli 300 000 dollaria (nettipokerisivusto) Full Tiltillä ”durrria” eli Tom Dwania vastaan. Ennen floppia (kolme ensimmäistä pöytäkorttia) olin vielä hyvissä asemissa, mutta flopilla kaveri veti ohi ja vei koko potin, Kyllönen kertoo pokeridokumenttisarja Final Callin avausjaksossa ilmekään värähtämättä.
– Pokeriurani kaikkein kallein yksittäinen päivä oli kuitenkin vuonna 2012, kun onnistuin häviämään miljoona dollaria yhden päivän aikana. Osallistuin miljardööri Guy Lalibertén Las Vegasissa järjestämään, historian suurimpaan Big One for One Drop -pokeriturnaukseen, jossa oli miljoonan dollarin sisäänosto.
– No mä tipuin siitä turnauksesta ensimmäisten joukossa varmaan jossain viidessä tunnissa. Vähän oli outo fiilis kun kävelin casinolta ulos auringonpaahteseen ja istuin taksiin. Siinä sitten ihmettelin, että mitähän tässä tapahtui, Kyllönen muistelee.
Normaalin pelipäivän tappiosummalla olisi saanut yksiön Kalliosta
Pokerimaailman huipulla Jens Kyllönen tottui siihen, että myös ”normaalien” pelipäivien välinen vaihtelu saattoi olla jopa 200 000 euroa.
– Rahaan piti suhtautua kuin pelimerkkeihin, eikä ajatella sitä mitä niillä summilla olisi voinut ostaa. Mulla oli useita peräkkäsiä päiviä, kun summat heilui sadasta kahteensataan tonniin. Niin ei siinä voi jäädä ajattelemaan, että tuollakin tappiosummallla olisin saanut yksiön Kalliosta, Kyllönen kertoo. Isojen tappiopäivien vastapainoksi oli kuitenkin myös isoja voittopäiviä. Pokerimaailma tietää Kyllösen miljoonarahastukset EPT Kööpenhaminasta sekä maailmanmestaruusrannekkeen tuoneesta WSOP-voitosta (2016), mutta niiden rinnalle parhaaksi pokerimuistokseen Kyllönen nostaa myös yhden yksittäisen yön vuodelta 2011.
– Pelasin silloin koko yön netin isoimpia käteispelejä ja voitin sen aikana miljoona dollaria. Silloin mä vaan vein kaikkien rahat, jotka tulivat haastamaan. Lopuksi istuin yksin aamulla siinä pöydässä miljoonan rikkaampana. Silloin ei meinannut ihan heti tulla uni, vaikka olinkin valvonut koko yön, Kyllönen muistelee.
Pokerista hyötyä myös uudella sijoittajan uralla
Yksittäisten tappioiden tai voittojen sijaan pokeriammattilaisen pitää katsoa kokonaisyhtälöä. Siinä Jens Kyllönen jäi sen verran plussalle, että hän pystyi hyvillä mielin ”eläköitymään” pokeripöydästä. Nykyään sijoittajana toimiva Kyllönen kertoo dokumentissa pokerin auttaneen häntä myös uudella urallaan – sekä epäsuorasti että suorasti. – Päädyin tekemään korkeakouluharjoitteluni USA:ssa Susquehanna International Groupissa, joka on yksi maailman suurimpia treidausfirmoja. Syy miksi päädyin juuri sinne, oli firman perustaja Jeff Yass, joka oli myös entinen pokeriammattilainen. Hänen mielestä on todella tärkeää, että treidaajat oppivat myös pokeria. Meillä oli sijoitusfirmassa päivittäisiä pokeritunteja, joihin kaikkien työntekijöiden piti osallistua, Kyllönen kertoo.
– Vähitellen sijoittaminen on vienyt kuitenkin kaiken intohimoni pokerista. Nykyään sijoittaminen on pokerin sijaan se juttu, jota mietin ja tutkin aamusta iltaan, ja johon laitan kiinni omat rahani. Sijoitusalalle minulla on suuria suunnitelmia myös tulevaisuudessa, Kyllönen kertoo.