info@carnivalnews.net

Suomalaiset erityisen kiinnostuneita henkilökohtaisesta taloudestaan – sekä optimistisia taloudellisesta tulevaisuudestaan

Vuosi poikkeustiloja ja rajoituksia on vaikuttanut merkittävästi globaaliin talouteen. Yhdeksällä eri markkinalla toteutettu Klarnan tuore tutkimus paljastaa, että taloudellisesta epävakaudesta huolimatta suomalaiset suhtautuvat optimistisesti omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa. Poikkeuksellinen vuosi on kuitenkin muuttanut kuluttajien käyttäytymistä ja tapoja: suomalaiset ovat muita maita edellä, kun on kyse digitaalisen teknologian hyödyntämisestä oman taloudenhallinnassa. 

Pandemian myötä taloussuhtanteiden vaihtelut ovat olleet vahvasti osa julkista keskustelua. Talousaiheet vaikuttavat kiinnostavan, sillä suomalaisten kiinnostus omaa taloudellista tilannettaan kohtaan on yhä suurempaa (64 %). Klarnan tuoreesta tutkimuksesta paljastuu myös, että yli kolmannes (35 %) suomalaisista uskoo oman taloudellisen tilanteensa paranevan vuoden kuluessa. Vain 12 prosenttia uskoo henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen heikentyvän.

Klarnan toteuttama tutkimus* selvitti yhdysvaltalaisten, isobritannialaisten, australialaisten, itävaltalaisten, saksalaisten, hollantilaisten, norjalaisten, suomalaisten ja ruotsalaisten nykyisiä pankki- ja raha-asioiden hallinnointitapoja. Kyselytutkimus toteutettiin yli 9000 kuluttajalla.

“Rokotteen avulla yhteiskunnat palautuvat hiljalleen kohti normaalia ja näiden uutisten myötä myös optimismi globaalia taloustilannetta kohtaan on kasvanut. Suomalaisilla on erityisen positiivinen suhtautuminen omaan henkilökohtaiseen talouteen muihin maihin verrattuna, ja erityisesti 18–25-vuotiaat uskovat olevansa taloudellisesti vakaammassa asemassa lähitulevaisuudessa. Nämä ovat hienoja uutisia pandemianjälkeisenä vuotena, jolloin moni yhteiskunnan osa-alue on kärsinyt poikkeustilojen ja rajoituksen seurauksena”, toteaa Viveka Söderbäck, Klarnan kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija.

Raportin tärkeimmät kohokohdat

  • Suomessa yleinen kiinnostus kohti omaa taloudellista tilannetta kohtaan on suurta kaikissa ikäryhmissä (keskimäärin 64 %). Verrattuna muihin maihin luku on suurin koko tutkimuksessa. Kiinnostus on erityisen korkeaa 26–35-vuotiaiden keskuudessa (67 %).
  • Suomi ja muut Pohjoismaat erottuvat tutkimuksesta säästöillä: suuri osa suomalaisista kertoo sijoittavansa aktiivisesti osakkeisiin ja muihin rahoitusvälineisiin. Vain ruotsalaiset (54 %) sijoittavat enemmän kuin suomalaiset (54 %) – sijoittaminen on siis selkeästi jatkuva trendi Pohjoismaissa.
  • Suomalaiset ovat optimistisia oman henkilökohtaisen taloudellisen tulevaisuuden suhteen. 35 % uskoo olevansa paremmassa tilanteessa vuoden kuluttua ja vain 12 % huonommassa. 
  • Suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat muita maita edellä mobiilisovellusten käytössä niin pankkipalveluiden kuin rahankäytön ja -hallinnan suhteen.

Digitaaliset maksupalvelut kiinnostavat suomalaisia 

Tulevaisuuden digitaaliset trendit vaikuttavat myös suomalaisten kuluttajien maksamismieltymyksiin. Vaikka maksukorteilla maksaminen on vielä suosittu tapa suomalaisten keskuudessa, kätevän mobiilimaksamisen on ottanut käyttöön lähinnä nuori sukupolvi.

Rahankäytön ja -hallinnan suhteen suomalaiset käyttävät pankkipalveluiden käyttöön eniten mobiilisovelluksia. Muiden pohjoismaalaisten ja hollantilaisten ohella suomalaiset käyttävät hyvin innokkaasti pankkipalveluihin ja rahanhallintaan tarkoitettuja sovelluksia. 

Englanninkielinen raportti “Klarna’s money management pulse: Finland” löytyy tämän linkin takaa. 

Raportti on jaettu 10 eri osioon, jotka avaavat lisää suomalaisten nykyisiä ja tulevia rahanhallinnan ja pankkipalveluiden käyttötapoja aina tulevaisuuden odotuksista suhtautumiseen pankkipalveluita ja maksutapoja kohtaan. Raportti päivittyy noin kerran kvartaalissa ajantasaisen tiedon jakamiseksi. 

Vastaa